
Videopelien ystävät ovat saaneet nauttia Xboxilla pelaamisesta aina vuodesta 2002 lähtien, jolloin alkuperäinen Xbox julkaistiin. Tuolloin pelikonsoli oli vielä melkoisen yksinkertainen verrattuna nykyisiin laitteisiin. Alkuperäinen Xbox oli kuitenkin aikaansa edellä, sisältäen laajakaistaominaisuudet. Tuolloin nettipelaaminen ei ollut vielä suuressa tietoisuudessa.
Xbox, kuten sen ohjaimetkin, on kehittynyt alkuperäisistä ominaisuuksistaan hyvin paljon. Alkuperäisen ohjaimen ominaisuuksia olivat nuoli- ja väripainikkeet, kaksi tappia sekä kontrollipainikkeet.
2020-luvun Xboxit, Series X ja Series S ovat tätä päivää ja aivan omaa luokkaansa alkuperäiseen pelikonsoliin verrattuna. Kyseisten pelikonsolien ominaisuuksiin kuuluu erittäin korkealuokkainen kuvanlaatu, tehokkuus, reilu tallennustila.
Xbox-ohjaimia on saatavilla erilaisia eli jokainen pelaaja voi valita itselleen haluamansa ominaisuudet. Alla kerromme eri ohjaimien ominaisuuksista.
Eri Xbox-ohjainten ominaisuuksia
Xbox-ohjaimet ovat ulkoasultaan keskenään melko samanlaisia. Niiden välillä on kuitenkin joitain eroja, jotka antavat pelaajille erilaisia mahdollisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset säädettävyydet eli niistä saa tietyillä säädöillä muokattua juuri itselleen sopivan. Ohjainta voi säätää myös tiettyjä pelejä ajatellen. Säätäminen tuo pelaamiseen yksilöllisyyttä, joka ei aina tule kyseeseen silloin, kun pelataan videopelejä.
Jo Xbox-ohjaimen alkuperäisiin perusominaisuuksiin kuuluu värinä. Tämä on hyvin oleellinen ominaisuus, joka on löytynyt jo aiempina vuosikymmeninä eri pelikonsolien ohjaimista. Värinäominaisuus tuo pelaamiseen realistisuuden tunnetta ohjaimen väristessä pelaajan kädessä esimerkiksi pommin räjähtäessä pelihahmon lähellä, pelattaessa sotapeliä.
Langaton yhteys poistaa johtojen sotkeutumisongelman. Myöskään riskiä johdon rikkoutumiselle ei luonnollisesti ole. Langattomalla yhteydellä toimivat peliohjaimet toimivat Bluetooth-yhteydellä.
Langaton Elite Series 2 – Core -ohjaimen liipaisimen lukitusta on mahdollista säätää. Ohjaimen takaa löytyy kytkin sekä oikean- että vasemmanpuoleisen liipaisimen säätämiseksi.
Ohjainsauvojen jäykkyyttä voidaan säätää erityisellä säätötyökalulla. Työkalu toimitetaan ohjaimen mukana. Sillä voidaan säätää sauvojen jäykkyyttä pelaajan oman maun mukaiseksi.
Ohjaimia saa monenvärisinä, joka tuo pelaamiseen yksilöllisyyttä. Värien saatavuus vaihtelee myymälöittäin, joten kannattaa vertailla eri kauppojen valikoimia, mikäli etsit itsellesi tietynväristä ohjainta.
Xbox Elite Series 2 – Core -ohjaimen akku kestää yhdellä latauksella jopa 40 tuntia. Niinpä se on suunniteltu erityisesti pitkiin pelisessioihin. Ohjain on myös valmistettu erityisen kestävistä komponenteista, jotka takaavat pitkän käyttöiän.
Pelaaminen onnistuu myös muilla laitteilla
Xbox Elite Series 2 – Core -ohjainta voi käyttää myös muilla laitteilla kuin Xboxilla. Kyseinen Xbox ohjain toimii myös Android- ja iOS-laitteilla sekä Windows-tietokoneella. Niinpä ohjaimella voi pelata tietokonepelejä. Moni suosiikin kädessä pidettävää ohjainta tietokoneen näppäimistön sijaan.
Kun käytössä on Xbox ohjain, Android- tai iOS-peleistä pääsee nauttimaan uudella tavalla. Yhteys toimii joko Bluetoothin tai USB-C -kaapelin välityksellä. Bluetooth mahdollistaa langattoman käyttökokemuksen.
Tietokoneella, kuten pelikonsoleillakin, pelataan paljon pelejä. Tietokoneella pyörivät tietokoneesta riippuen helposti sekä taistelu- että simulaatiopelitkin. Myös casinot kuuluvat monen suosikkeihin tietokoneella pelatessa. Tietokoneella ja konsolilla pelaamisen erot liittyvät mm. laitteistovaatimuksiin, hintaan ja pelivalikoimaan. Toisinaan pelejä saatetaan julkaista vain tietokoneella toimiviksi.
Lisävarusteet
Ohjain on mukautettavissa XBox-lisävarusteet -sovelluksen avulla. Lisävarusteet-sovellus toimii Xbox-konsoleiden ja Windows 10/11 -tietokoneiden kanssa.
Lisävarusteet-sovelluksen avulla voi esimerkiksi säätää ohjaimen värinatasoa. Sillä voidaan säätää sauvan herkkyyttä, vaihtaa X- ja Y-akseleita keskenään, määrittää uudelleen Bumper- ja Paddle-painikeita jne.
Xbox Lisävarusteet -sovelluksella voi lisäksi säätää myös langattoman kuulokemikrofonin asetuksia. Sovellus tarjoaa mahdollisuuksia eri asetusten säätämiseksi ja pikanäppäinten määrittämiseksi. Kyseessä on hyödyllinen työkalu pelaajille, jotka haluvat luoda pelikokemuksestaan mahdollisimma yksilöllisen.
Mistä uusi Xbox ohjain?
Jos sinulla on Xbox-pelikonsoli, mutta haluat siihen useamman ohjaimen, on tämä mahdollista. Useammalla ohjaimella voi pelata moninpelin mahdollistavia pelejä. Ohjaimia myyvät eri kaupat ja myymälät, sekä kivijalkaliikkeissä että verkkokaupoissa. Ohjaimia löytyy myös käytettyinä
Uusien Xbox-ohjainten hinnoissa ei välttämättä ole järin suuria eroja, sillä kaupat noudattavat pääosin hintasuosituksia. Sen sijaan hintaeroja voi olla vanhojen tai käytettyjen ohjainten hinnoissa. Vanhempien Xbox-konsoleiden ohjaimia voi löytää edullisin hinnoin, sillä vanhempien konsoleiden tilalle on julkaistu uusia, tehokkaampia pelikoneita.
Uutta ohjainta ostaessasi kannattaa katsoa, mitä ohjaimia ylipäätään on tarjolla ja vertailla niiden ominaisuuksia keskenään. Tarkista myös, että valitsemasi ohjain on varmasti yhteensopiva juuri sinun konsolisi kanssa. Esimerkkinä uudet ohjaimet, jotka eivät välttämättä toimi vanhempien konsolien kanssa.